keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Painonpudotushaaste käynnistyy

Minun piti polkaista jo maanantaina nuo haasteet käyntiin, mutta parina iltana kiusana ollut migreenipohjainen päänsärky piti tehokkaasti tämän matamin poissa tietokoneelta. Nyt pää on entisensä, joten voin laittaa käyntiin nämä projektit.

Eli jospa teemmä nyt niin, että tähän postaukseen jokainen, joka haluaa osallistua kertoo tulevan reilun  neljän viikon tavoitteensa. Ajattelin aika jaksoksi 26.1. - 26.2.2012 välistä aikaa. Teen tälle projektille oman sivun tuohon, kirjailen sinne osallistujat ja tulokset ja muut tärkeät tiedot. Teen myös niistä postauksenkin tietenkin :) Tietoina voisi sitten kommenttina kertoa lähtöpainon (jos haluaa) ja tavoitteen. Toki voi esim. bmi:n ilmoittaa tai muuta oleellista projektin suhteen. Projektiin saa tottakai liittyä milloin haluaa, lisätään vain tavoitepudotus mukaan ja sillä siisti :) Onko jotain muuta huomioitavaa? Viikkopunnituspäivä pitäisi sopia, väliaikatietoja siis katsastella :) Olisiko se tämä keskiviikko vaiko maanantai vai mikä päivä, ehdotuksia?

Ja nyt omat tietoni ensiksi :)
Paino kauhiat 131,2 kg. BMI 46,41. Tavoitteeni tälle reilulle neljälle viikolle on - 6,2 kiloa. 26.2.2012 painoni on siis toivon mukaan vähintään 125kg. BMI olisi 44,29.

Viikkohaasteen polkaisen (yritän ainakin) käyntiin maanantaina...

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Ehdotuksia projektista :)

Kiva, ainakin muutama on innokas lähtemään mukaan johonkin projektiin/haasteeseen, josta edellisessä postauksessa puhuin :) Nyt sitten pitäisi miettiä haaste/projekti. Ehdotettu on:
  • ateriarytmi-projekti
  • liikuntahaaste-projekti
  • painon pudotus -projekti.
Minä mietiskelin, että olisiko sellaisessa painonpudotus-haasteessa mitään itua, jossa jokainen osallistuja ilmoittaa vaikkapa kuukauden tavoitteen painon putoamisen suhteen. Lasketaan nämä yhteen ja siinä on meille yhteinen tavoite :) Voisimme sopia jonkin päivän, jolloin kokoamme painot yhteen ja laskemme näin viikottaisen pudotuksen ja jatkamme tätä nyt vaikkapa neljä viikkoa. Sitten, jos siltä tuntuu, uusi tavoite. Mitä mieltä olette?

Lisäksi mietin, että voisimme yhdistää nuo toisetkin haasteet. Tämä on eräältä foorumilta pöllitty idea, minusta aika kiva sellainen, jota voisimme kokeilla täällä blogimaailmassakin  :) Kyseessä olisi siis viikkohaaste. Eli jokainen osallistuja vuorollaan voisi jollain tavalla haastaa toiset ja itsensä viikon aikana tekemään jotain, josta voisi olla hyötyä tässä elämäntapaprojektissamme. Esimerkkeinä vaikkapa: Liiku neljänä päivänä viikossa tai syö säännöllisesti viikon ajan. Ihanteellistahan olisi, että tämä haaste jäisi sitten vaikka ihan tavaksikin. Hoksaatteko idean? Tähän voisi osallistua aina ne jotka haluaa, jonkun viikon haasteen voisi skipata ihan rauhassa, jos siitä ei ole mitään hyötyä.

Tämmöisiä ajatuksia minulla. Mitäs mieltä olette? Laittakaas tulemaan ideoita, ehdotuksia päivistä yms.?

tiistai 10. tammikuuta 2012

Yhteinen projektiko?

Nyt ei oikein irtoa... Tökkii koko prokkis ja syötättää jatkuvasti. Paino onneksi on kuitenkin pysynyt samassa viime viikosta. Toki se viikolla punnittu 133,4 kiloa vähän säikäytti!

Nyt tämä aloittamisen vaikeus sai minut miettimään tällaista ideaa: Meitä kun kuitenkin on muutamia samassa veneessä olijoita, niin aloittasimmeko jonkin yhteisen projektin? Sen ei tarvitsisi olla pitkäaikainen, vaikka kuukauden mittainen. Se voisi olla vaikkapa jonkinlainen "viikon haaste"-juttu tai tietty yhteinen painonpudotustavoite viikossa... Jotain tällaista :) Olisiko mukaan lähtijöitä ja olisiko teillä ideoita projektiin?

lauantai 7. tammikuuta 2012

Lohtua syömällä...

Uusia lukijoita on tupsahdellut nyt kovasti, tervetuloa :) Toivottavasti viihdytte mukana!!


 Kuva 
Kuva-tekstiä klikkaamalla löytyy niin kuva kuin pieni artikkeli lohtusyömisestä.

Minun piti kirjoittaa nyt aiheesta lohtusyöminen, tässä postauksessa olenkin siihen aiemmin viitannut.

Niin monen muun ylipainoisen tapaan minäkin olen lohtusyöjä. Ruoka ei petä, ei arvostele, ei tuomitse. Ruoka on läsnä silloin kun haluan ja antaa helpotuksen, hetkeksi. Jotkut varmaan tietävät, miltä tuntuu kun iskee ahdistus. Silloin pitää kiitää kaapille, kaivaa se suklaa esiin. Se ensimmäinen suklaapala suussa, voi taivas!! Se ihana tunne, kun suklaa sulaa suussa ja juovuttaa mielen! Mutta valitettavan nopeasti se vaikutus katoaa. Pian on saatava uusi palanen ja taas uusi ja uusi ja uusi... kunnes koko levy on kadonnut. Hetken aikaa tuntuu hyvältä, sitten iskee ähky ja morkkis. Mitä minä taas menin tekemään... Suklaa on hyvä esimerkki. Toimisipa porkkanat samoin tai vaikkapa kaali...

Minä syön lähinnä negatiivisiin tunteisiin, ilo ja onnellisuus eivät aiheuta samanlaista tarvetta syödä, vaikka syön niihinkin tunteisiin. Ahdistus, suru, pettymykset... Silloin tämä mamma ravaa kaapilta toiselle ja kaivaa. Löytyisipä jotain hyvää. Jos ei meinaa mitään löytyä, tuska vain yltyy. Jotain on pakko saada, heti! Sitten teen vaikka pari isoa leipää, läjä leikkelettä päälle ja iso kupillinen makeaa, vahvaa kaakaota. Suupalojen myötä pahin helpottaa, ruoka teki taas sen mitä pitikin. Toimi lohduttajana, "halasi" kun sitä tarvitsin.
                                                                               
Kaikkein mieluiten syön pahaan oloon yms. jotain makeaa, mutta jos sitä ei ole, löydän kyllä jotain mitä syödä ja millä lohduttaa itseäni.

 Kuva, myös tämän klikin takaa löytyy ihan hyvä artikkeli.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Vain elämää...

Nyt on luvassa pieni kiukunsekainen purkautuminen... Nimittäin ärsyttää hiukan!

Kävin kampaajalla. Vietin ihanan, rentouttavan pari tuntisen ja nousin penkistä uudistuneella, kauniin tukan omaavana naisena. Hyvillä mielin suuntasin kotiin, jossa armas aviomieheni odotti lasten kanssa. Mutta mikä muu täällä odotti...

Sotku oli melkoinen ja koti oli ollut suht siisti minun lähtiessäni. Lapset olivat tyhjentäneen sohvan alla olevan laatikon lattialle. Laatikossa olivat lasten isot vaatteet odottamassa lasten kasvua. Laatikko oli keskellä käytävää  lapset kyydissä, totta kai. Eteisessä oli tyhjennetty lakit ja hanskat pitkin lattioita. Olohuoneessa keinutuoli oli kumollaan, samoin nojatuoli ja sohvapöytä. Lastenhuoneen sohvan patjat olivat olohuoneen lattialla, samoin lasten peitot ja tyynyt. Tapettiin oli liimattu tarroja. Ja missä armas aviomieheni...? No sohvalla päiväunilla mukavasti peiton alla. Heräili siinä sitten pikkuhiljaa, muutaman kerran komensi lapsia siivoamaan tuloksetta, kunnes sitten lähti omiin hommiinsa. Ja minä päätin, että minähän en näihin sotkuihin puutu! Hoitakoon mies siivoukset lasten kanssa. Ja seuraavan kerran kun mies valittaa lapselle tottelemattomuudesta, ajattelin kysyä, että mistäköhän se mahtaa johtua? Ei kai vain siitä, että mies ei huolehdi loppuun saakka siitä, totteleeko lapsi vai ei. Mies antaa liian helposti periksi ja minun on oltava sitten se "poliisi" tässä asiassa. Vaikka minua hiukan häiritsee tuo siivo, yritän pitää pääni ja antaa sen vain häiritä.


  kuva

Argh! Nyt yritän löytää sen kampaajalta saamani hyvän olon tunteen ja rentoutua taas. Ärsytys hus pois!! Hengitän syvään...

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Ei.... jaksa.... Puuh....

Kyllä sitä vain on päässy huonoon kuntoon. Kyllä mulla ennen edes jonkunlainen pohjakunto oli, mutta nyt olin puolikuollut kun puuskutin kaksi pientä mäkeä ylös lykäten kuopusta potkurissa. Oikeasti verenmaku suussa...

Joten oikeasti olisi kunnon kohotukselle paikka!!                                                           kuva

tiistai 3. tammikuuta 2012

Asiaa liikunnasta!

Puhutaanpa nyt vaihteeksi liikunnasta. Asetinhan yhdeksi osaksi kroppa kuntoon tavoitetta mieluisan liikuntalajin löytäminen. Minulla on muutama ajatus... Yksi niistä on Zumba. En ole vielä tuota lajia kokeillut, mieli on tehnyt mutta välimatka ja sopimattomat aikataulut ovat estäneet tunnille menon. Nyt ei pitäisi enää olla tekosyitä kokeilemattomuudelle, sillä hommasin Nintendo Wiille zumban. Sitä olisi siis tarkoitus kokeilla näiden viimeisten lomapäivien aikana.

Toinen ajatus on sitten ihan perinteinen kävely/lenkkeily. Lääniä piisaa ja lenkille voi mennä milloin vain. Jos tekosyiltään ehtii.




 


Yksi ajatus on myös uinti/vesijumppa/vesijuoksu. Meillä vain ei ole uimahalleja. On kylpylöitä, kaksikin. Näiden ongelma on yleensä hinta. Saa maksaa itsensä kipeäksi, että pääsee uimaan. Vesijumppaa odottelin alkavaksi, mutta ainakaan vielä en ole nähnyt ilmoituksia siitä missään.

Ja tällä hetkellä viimeinen tuumailuni... Kahvakuula. Tuo möllikkä kiinnostaisi minua kovasti, mutta en tunne yhtään käyttäjää.  Nuo myyntipuheet lupaa kyllä taas kymmenen hyvää ja yhdeksän kaunista, mutta onko se näin? Onko jollain lukijalla kokemusta kahvakuulasta? Olisiko se minulle hyvä hankinta? Itse olen vilkuillut sillä silmällä TÄTÄ. Siinä kun tulisi se dvd mukana... Nyt mielipiteitä, jooko? :)


Zumba-kuva         
Kävely-kuva
Uintikuva
Kahvakuulakuva

maanantai 2. tammikuuta 2012

Taas niitä lukuja... voi äiti!!

Nonni, nyt olis sitten niitä mittoja tulossa...

Käynti puntarilla sai taas pudistelemaan päätä, voi huokaus sentään, miten tyhmä sitä tosiaan voi olla...

Päivä.......................................................... 2.1.2012
Paino.......................................................... 130,7 kg
Pituus ........................................................ 168 cm
BMI ............................................................. 46,31, sairaalloinen lihavuus
Lantio.........................................................151 cm
vyötärö ......................................................141 cm
Reisi .......................................................... 76 cm
Käsivarsi ..................................................... 39 cm
Rinnanympärys ............................................ 138 cm

Eli semmoisia siis... Huh! Minun reiteni on niin paksu kuin monen vyötärö. Ja nyt perään linkki vertailun vuoksi muutaman kuukauden takaiseen mittailuun. Nyt ainakin itsellä tekee mieli paukuttaa päätä seinään ja hokea tahdissa: tyhmä, tyhmä, tyhmä, tyhmä, tyhmempi, minä!! Mittoja lokakuulta

Tästä suunta sitten alaspäin, ei missään nimessä enää suuntaa ylöspäin!

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Parempaa alkanutta vuotta 2012!!

Hurjaa :) Nyt sitä sitten eletään vuotta 2012. Saa opetella taas uuden vuosiluvun kirjoittamista. Vuoden vaihtumista meillä juhlittiin pienimuotoisesti. Teimme vähän herkkuja siskon kanssa ja niitä nautiskelimme. Pelailimme lasten ja aikuisten kesken pelejä. Kymmenen aikaan aikuiset (minua lukuunottamatta) suuntasivat kylän yhteisiin uuden vuoden juhliin ja minä jäin lasten kanssa kotiin odottelemaan rakettien ampumista. Puoli kahdentoista aikaan mekin hurautimme kyläjuhlille ja katselimme raketit. Sitten kotiin ja äkkiä lapset unille. Kumma kyllä uni tulikin lapsilla nopeasti ;) Siinä meidän uusivuosibileet, pähkinänkuoressa :D

Nyt tosiaan vuosi 2011 on jo mennyttä, sitä on enää turha jäädä suremaan vaan katse on suunnattava tulevaan. Huomenna, vuoden 2012 ensimmäisenä maanantaina otan uudet mitat. Vuoden 2011 mitat pyyhin tuosta oikealta pois ja laitan ne jonnekin jemmaan. Aloitan niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Minulla on  muutama päivä aikaa ennen töiden alkua, saada pätkäpaasto jälleen rullaamaan. Siihen panostan.

Huomenna on siis luvassa ainakin sentti- ja kilovoittoinen päivitys :) Ja se puhdas pöytä!

Hienoa, tavoitteellista ja toivonrikasta alkanutta vuotta 2012 kaikille!!