maanantai 8. heinäkuuta 2013

Aarrekartta

Jo pitkään tarkoituksenani on ollu tehdä aarrekartta. Kuulin aarrekartasta kollegaltani ja siitä asti se on tuolla takaraivossa tykyttänyt, sillä kuulemma monia aarrekartta on auttanut saavuttamaan tavoitteita ja toiveita. En ole sen kummemmin perehtynyt näiden tekoon, ilmeisesti tapoja on monia. Toiset tekevät aarrekarttansa sanoilla, toiset kuvilla ja kolmannet molempia yhdistelemällä. Voi olla vielä muitakin tapoja, tiedä häntä. Minä tein omani kuvilla sekä sanoilla. Aarrekarttaan siis tulisi laittaa asioita, joita itselleen toivoo ja tavoittelee. Sen jälkeen se olisi hyvä laittaa sellaiseen paikkaan, että sitä voi katsella, jotkut laittavat esimerkiksi jääkaapin oveen tai sitten vähän yksityisemmin vaatekaapin oven sisäpuolelle. Tarkoitukseni on ollu askarrella aarrekartta ihan lehdistä kuvia ja sopivia tekstejä hakemalla, mutta nyt tein tämän aarrekartan ihan paintin avulla. Teen jossain vaiheessa kuitenkin ihan "käsintehdyn" versionkin. Mutta tässä on minun aarrekarttani :)
 

 
 
 
Siinäpä tuo. Eli tavoitteina ja toivenani on siis laihtuminen ja tavoitepainokin on kirjattu ylös. Toiveena on tehdä positiivinen raskaustesti ja olla raskaana. Noissa vartalokuvissa on muuten sellainen "sääntö", että jos niissä on pää, pitäisi pään tilalle laittaa oma päänsä. Sen takia tuolla ihanan vauvamasun omaavalla neitosella on violetti pää :)  Raskaudesta tuloksena toivon siis vauvaa. Terveys on yksi toive, kaunis hymy myös. Omat hampaani eivät ole parhaat mahdolliset, joten toivon saavani joskus kauniin hymyn. Tietenkin rakkaus ja onnellinen avioliitto on toiveissa. Kuten myös onnelliset lapset. Oma koti on yksi toive ja uusi auto, kuvanmukainen vielä :)
 
Sellainen siis...
 
Oletteko te tehneet aarrekarttoja tai jos tekisittte, mitä niihin tulisi?

Viikon tuloksia :)

Yritin viime viikolla kolmesti tehdä postausta, mutta aina jokin keskeytti. Yleensä lapset :) Iltasella ei ole enää niin energiaa, käyn katsomassa vain pakolliset eli sähköpostin ja facebookin ;) eikä ole enää innostusta kirjoitella mitään. No, ei noissa postauksissa mitään erityistä olisi ollut, kaikenlaista höpinää vaan, joten ette menettäneet kauheasti :D

Punnituspäivä oli siis tänään. Viime maanataina vetäsin siis pohjat, 134,9 kg. HUI!!! Onneksi tänään näytti vähän paremmalta, 131,9 kg. Eli pudotusta hienot kolme kiloa. Tästä on hyvä jatkaa. Lomaa on nyt jäljellä viitisen viikkoa, joten ajattelin pientä lomatavoitetta. En tiedä, haukkaanko liian suuren palan, mutta olisi kiva painaa töihin lähtiessä 126 kiloa. Eli viidelle viikolle melkein kuusi kiloa pudotettavaa. Voi olla, että tuo liikaa, toisaalta painoa on sen verran paljon, että näin alussa ainakin voi lähteä isompiakin määriä, jos ja kun ruodussa pysytään.

Pikkusen voisi vielä katsoa viime viikkoa ja miettiä, mitä olen tehnyt toisin. Selkein muutos on ollut ruokailuissa. Jätin perunat, pastat ja riisit pois. Jos muille oli makaronilaatikkoa, minä söin jauhelihaa ja kasviksia. Silppusin vain omalle lautaselleni enemmän kurkkua, tomaattia, paprikaa, parsakaalta, lisäsin proteiinia lihan, kalan, kanan muodossa, pari ruokalusikallista raejuustoa ja vähän pippuria. Tässä kompastuskivenä voi olla kyllästyminen, joten erilaisia kasvisyhdistelmiä pitänee alkaa miettiä tarkemmin. Taidanpa palata siihen postaukseen , jossa kyselinkin vinkkejä kasvisten syöntiin.

Kasviksiahan pitäisi siis syödä se puoli kiloa päivässä, suositusten mukaan. Ja tuo on tehnyt tiukkaa meikkiksellä. Äidiltä sain kuitenkin aika hyvän ja yksinkertaisen idean. Miksi en ole tuota tajunnut aikaisemmin. Voi olla, että tämä nyt on kaikille muille ollut itsestään selvä ajatus, mutta minä koin valaistumisen vasta äitini myötä: aamulla pilkon kulhoon minulle mieluisia kasviksia ja vihanneksia ja tyhjennän sen kulhon päivän aikana. Niin simppeliä, että ihan hävettää! Syön joko ruuan kanssa, välipalaksi, iltapalaksi tai silloin kun on pakottava tarve napsia jotain. Loppujen lopuksi tuo puoli kiloa ei kovin paljoa vaadi; pätkän kurkkua, porkkanan tai kaksi, tomaatin... Lapsillekin on paljon helpompi syöttää tarvittava määrä kasviksia näin, jostain syystä kun nuo tuppaavat tykkäämään enemmän kasvistikuista kuin salaatista.

Mitä muuta tein toisin menneellä viikolla, kuin aiemmin. Säännöllinen syöminen. Näin lomalla ateriarytmi itsellä lipsuu herkästi. Aamupalasta tulee lounas, sitten onkin päivällisen vuoro ja iltapala sitten jossain vaiheessa. Nälkä on kova ja tulee syötyä yli tarpeen, kun hotkii eikä pureskele kunnolla. Enpä minä kait muuta ole tehnyt, vähän vähemmän herkkuja. Joka kauppareissu en ole ostanut herkkuja, mutta esimerkiksi toripäivänä ostin lakuja, joita vähän tuli itsekin syötyä. Tuota kun vertaa aikaisempaan jolloin herkkuja ostin joka kerta kun kaupassa kävin, parannusta tuli huomattavasti. Tämmöisiä... Toivokaa nyt kovasti minun kanssani, että tämä pitää! Nyt on ihan hyvä innostus päällä, pitäisi vielä löytää keinot, joilla itsekuri pitää silloin, kun muuten motivaatio on hukassa. Silloin pitää mennä vain tahdonvoimalla eteenpäin!

torstai 4. heinäkuuta 2013

Haaste :)

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Eli alkuun siis 11 asiaa minusta :) Huu, tämä tulee olemaan hankalaa...

1. Illalla nukkumaan mennessä minua häiritsee suunnattomasti telkkarin äänet ja kellon tikitys. Joten jos isäntä jää katselemaan töllöä, käsken äänet pois. Samoin kyläpaikoissa, jos on mahdollista, pysäytän kellot yön ajaksi. Päivällä nukkuessa taas minua ei häiritse edes täysillä huutava telkkari :) Tähän voisi lisätä vielä murut sängyssä. Petari pitää kääntää joka ilta, ettei vain ole mitään hiekanjyväsiä tai muita muruja sängyssä.

2. Näpistelin alle viisi vuotiaana karkkia kaupasta *nolo*. Jotain pientä, tikkarin tai karkkirasian. Se loppui siihen, kun jäin kiinni.

3. Kerään muumimukeja. Tilaan sisaruksilleni lahjalehtiä yms. jos niissä on tilaajan lahjoina muumimukeja :)

4. Tykkään pelata lentopalloa ja olen ollut siinä jopa aika hyvä. Harmi kun täällä ei ole tällä hetkellä lentopallon harrastusmahdollisuutta. Se voisi olla laji, jota voisin oikeasti harrastaa pidempäänkin.

5. Tapasin mieheni chatissa. Vanhemmille ihmisille en kehtaa tuota edes kertoa, joten kerron meidän tavanneen treffipalstalla :D

6. Omistan vain kolmet housut, jos leggareita ei lasketa. Yhdet ylipitkä farkut, joita en käytä koskaan. Yhdet mustat trikootyyppiset housut sekä farkkuleggarit jotka ovat vähän paksummat kuin perusleggarit. Leggareita on sitten kolme paria lisää, joita käytän lyhyiden hameiden tai mekkojen kanssa.

7. Haluaisin kanoja, lampaita ja hevosen. Harmi vain, että ainakin hevosille olen allerginen.

8. Rakastan kunnon korkkareita, mutta en osaa kävellä niillä enkä ole vielä löytänyt sellaisia, joissa jalat eivät huuda hoosiannaa heti ensi askeleella. Niinpä käytän ballerinoja, maltillisia kiilakorkoja ja tennareita.

9. Pitkätukkaiset, sänkiset rokkarit ovat kuumia!! <3 JP Leppäluoto, Marco Hietala, Ville Valo... Ja tietysti kapteeni Jack Sparrow!

10. Olen pöytälaatikko runoilija ja satuilija. Kirjoittelen runoja ja satuja, joita en kylläkään kenellekään näytä. Poikkeusena sadut, joita sepittelen lapsille iltaisin ja joissa seikkailee omat lapseni.

11. Puren kynsiäni. Olen purrut niin kauan kuin muistan ja kynteni ovat todella lyhyet. Siis oikeasti lyhyet. Pikkusormessani voi olla pahimmillaan noin millin pituinen kynsi. Tähän en ole vieläkään löytänyt ratkaisua, jolla päästä jyrsimisestä.

Siinäpä on yksitoista erilaista faktaa minusta :) Sitten niihin MadH:n esittämiin kysymyksiin.

1. Mitä teet silloin kun oikein potuttaa? Syön. Helppo vastata, kun syön joka tunteeseen ja tilanteeseen. Mutta jos jostain syystä en syö, haluan olla yksin ja jauhaa sitä potutusta vähemmäksi. Lisäksi musiikki auttaa. Luurit korville ja vaikka youtubesta vähän oikeanlaista musiikkia niin jo helpottaa. Oikeanlainen musiikki voi olla esim. Ozzya, Nightwishia, Northern Kingsiä...

2. Mitä luulet, mikä on suurin kompastuskivi projektissasi johon voit törmätä? Suurin kompastuskivi on minä itse. Se, etten saa omaa päätäni mukaan projektiin kunnolla, mukavuudenhaluni ja laiskuuteni.

3. Mikä saisi sinut luovuttamaan projektissasi? Onnistumisien puute, mukavuudenhalu.

4. Onko sinulla joku tuttu/ystävä/perheenjäsen, joka ei usko projektiisi/tue sinua? En ole projektistani kertonut kenellekään oikeastaan kunnolla. Vihjailen vain, että pitäisi laihduttaa yms. mutta kenellekään en ole koskaan suoraan myöntänyt, että tavoitteena on terveellisempi elämä.

5. Missä näet itsesi 5 vuoden päästä? Uudessa kodissamme, jatkan samoja töitä ja ehkä yhdellä lapsella lisääntyneenä, ainakin hitusen hoikempana.

6. Oletko lukenut paljonkin painonhallintaan/terveyteen/liikuntaan/ruokavalioon liittyvää kirjallisuutta/lehtiä? Mitä suosittelet? En ole varmaan kokonaista kirjaa noihin liittyen lukenut. Pätkän sieltä ja toisen täältä, joten en osaa suositella mitään.

7. Mistä sait motivaatiosi projektin aloittamiseen? Vielä on motivaatio hukassa, toivottavasti löytyy pian.

8. Mikä saa sinut todella vihaiseksi? Epärehellisyys, epäoikeudenmukaisuus, toisten vahingoittaminen.

9. Mitä asioita arvostat ihmisissä? Rehellisyys, luotettavuus, empaattisuus, luovuus, positiivinen elämänasenne... Näitä olisi paljon, mutta näillä lähdetään :)

10. Jos saisit päättää ihan mitä vaan, missä haluaisit asua ja miten? Järven rannalla, maalla isossa ja ikivanhassa hirsitalossa.

11. Onko sinulla ollut jonkinlaisia repsahduksia projektissasi, miten selvisit niistä? En ole selvinnyt repsahduksista, mutta eikait siinä muu auta kuin mennä päivä kerrallaan eteenpäin.

Olipa hankalia kysymyksiä :) Nyt sitten katsotaan saanko raapaistua 11 haastettavaa kehiin :)

Lyijypallo
Tintti treenaa
Mimosa
Iris, "miksi sulla on niin iso maha"-blogista

Helpommin sanottu kuin tehty. Neljä haastetta lähtee minulta eteenpäin. Selailin noita blogeja joita luen ja aika monessa oli tämä haaste jo tehty. Laitan haasteen eteenpäin niille, joilta en ihan heti tätä haastetta löytänyt :) Mutta muutkin saavat ihan vapaasti napata tämän mukaansa, vaikkapa vain vastata minun kysymyksiini :)

Ja lopuksi minun kysymykseni ;)

1. Miten pidät/pitäisit puolisosi tyytyväisenä? Kolme tärkeintä asiaa...
2. Minkä biisin esittäisit karaokessa, jos olisi pakko?
3. Mitä eniten arvostat itsessäsi?
4. Yöasusi eli millaisessa kostyymissä nukut?
5. Mihin tosi-tv-ohjelmaan voisit lähteä mukaan?
6. Lapsuuden toiveammattisi?
7. Kuka on tällä hetkellä merkittävin ihminen elämässäsi?
8. Kerro kaksi syytä, miksi onnistut elämäntaparemontissasi?
9. Oletko hyvä kokki?
10. Miten rentoudut?
11. Mistä haaveilet?

 

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Hengissä...

Hengissä ollaan ja nyt on se pohja taas saavutettu... 134,9 kg. Järkyttävää!! Ja tuon muuten huomaa tuon painonnousun omassa olossa ja olemisessa. Nyt on perkele vaikka väkisin saatava painoa alaspäin, vähän kerrallaan. Vaihtoehtoja ei ole, jos meinaan hengissä selvitä siihen asti, kun minun lapseni ovat täysi-ikäisiä!
 
Kesälomilla ollaan, käytiin tuossa lomareissukin tekemässä. Autolla vähän kierrettiin Suomea. Tulossa olisi vielä yksi reilun viikon reissu vähän myöhemmin :) Muutoin kesä on ollut ihanteellinen, lämmintä on riittänyt, ulkona on oltu ja mansikoitakin on syöty. Tuoreet mansikat vain ovat jotain aivan ihanaa!! Uimassakin on pari kertaa käyty, meillä täällä kotosalla puuttuvat kaikki uimapaikat tästä lähistöltä, joten uiminen on loppujen lopuksi aika vähäistä. Mutta reissussa tuli nautittua lämpimästä järvivedestä :)
 
Pyrin nyt aktivoitumaan myös tämän blogin osalta. Alan myös todennäköisesti pitämään ruokapäiväkirjaa täällä blogissa, jospa se hillitsisi syömishimoja, kun ne syömiset pitää kaikelle kansalle kuuluttaa :) Ylipäätänsä pitäisi saada ohjelmoitua itsensä niin, että minullakin olisi ne ruoka-ajat, enkä vain söisi jatkuvasti jotain. Napostelu pois siis :) Aloitetaan taas noilla, katsotaan mitä tapahtuu :)